Lyhytvaikutteisia lääkemuotoja, kuten imeskelytabletteja, resoribletteja ja inhalaattoria käytettäessä veren nikotiinipitoisuutta voi säädellä tarpeen mukaisesti. Lääkemuoto valitaan oman mieltymyksen mukaan. Imeskelytabletin annetaan liueta suussa hitaasti. Sitä siirretään suussa puolelta toiselle imeskellen ja välillä sen annetaan levätä posken ja ikenen välissä. Jaksottaista imeskelyä jatketaan, kunnes tabletti on liuennut (noin 30 min). Resoribletti eli kielenalustabletti laitetaan kielen alle, josta se liukenee puolessa tunnissa. Inhalaattori voi olla hyvä vaihtoehto, jos tupakointiin liittyy vahvasti tapariippuvuus ja käsillä puuhailun tarve. Inhalaattoriin asetetaan nikotiinikapseli, josta nikotiini höyrystyy, kun suukappaletta imetään joko yhtäjaksoisesti pitkin imuin tai peräkkäisin lyhyin imuin. Nikotiini imeytyy suun limakalvoilta, joten inhalaattorista ei vedetä nikotiinihöyryä henkeen. Kielenalustabletin, imeskelytabletin ja inhalaattorin yleisimmät haittavaikutukset ovat lähinnä paikalliset suun, nielun ja kurkun ärsytys. Mahavaivoja, kuten närästystä voi ilmetä etenkin silloin, kun nikotiinia joutuu syljen mukana mahalaukkuun. Mahavaivojen vähentämiseksi ja nikotiinin imeytymisen parantamiseksi suun limakalvoilta kahvia ja happamia virvoitusjuomia ei tulisi nauttia 15 minuuttiin ennen suun kautta annosteltavia valmistemuotoja eikä niiden käytön aikana.
Zonnic on tupakoinnin lopettamista helpottamaan tarkoitettu nikotiinivalmiste. Sitä on saatavana myös kätevissä annospusseissa. Zonnic-annospussin jauhe sisältää nikotiinia, joka lievittää tupakanhimoa ja vieroitusoireita ja helpottaa tupakoinnin lopettamista.
Zonnic-nikotiinipussi on pieni ja huomaamaton annospussi. Kostuta pussi ensin kielelläsi ja aseta se sopivaan kohtaan huulen alle. Nikotiini liukenee suun limakalvon kautta verenkiertoon nopeasti, ja sen tupakanhimoa vähentävä vaikutus alkaa yleensä jo minuuteissa.
Pidä aluksi pussia paikallaan noin 30 minuuttia. Liikuttelemalla pussia suussasi voit säätää nikotiinin liukenemisvoimakkuutta. Jos haluat, että nikotiinia liukenee vähemmän, jätä pussi paikalleen huulen alle. Älä kuitenkaan nielaise pussia tai pureskele sitä.
Vältä happamien juomien, kuten tuoremehujen virvoitusjuomien tai kahvin juomista Zonnicin käytön yhteydessä. Kyseiset juomat vähentävät nikotiinin imeytymistä suun limakalvolta. Vältä myös happamien juomien nauttimista noin 15 minuuttia ennen kuin alat käyttää Zonnicia.
Myös syömistä samaan aikaan ei suositella, sillä ruoka-aineilla voi olla nikotiinin imeytymistä heikentävä vaikutus. Lisäksi nikotiinipussi saattaa vahingossa kulkeutua ruoansulatuksen mukana.
Mintun makuinen Zonnic-annospussi vapauttaa nikotiinia pitkään. Pitkävaikutteisuutensa ansiosta pusseja ei tarvitse vaihtaa kovin usein, vaan keskimäärin 8-12 pussia päivässä riittää.
Pussien annoskoko on joko 2 tai 4 mg nikotiinia. Voit aloittaa esimerkiksi vahvemmalla annoksella, ja kun siltä tuntuu, vähentää päivässä käyttämiesi pussien määrää tai pienentää annoskokoa. Älä käytä enempää kuin 24 pussia päivässä.
Perimmäinen tavoitehan on päästä kokonaan tupakasta eroon, mutta jos tunnet silti tarvetta tupakoida, voit käyttää Zonnicia ja polttaa tupakan silloin tällöin. Muista kuitenkin, että yksi ainoa savuke voi sisältää nikotiinia 8–20 milligrammaa. Keskimäärin nikotiinia on 12 mg/savuke.
Tämä tarkoittaa, että yksi tupakka vastaa keskimäärin 3–6 Zonnic-annospussia pussin koosta riippuen. Jotta tupakoinnin lopettaminen todella onnistuisi, myös nikotiinin määrää elimistössä olisi vähennettävä asteittain.
Nikotiinikorvaushoitovalmisteita, kuten Zonnicia, tulee käyttää ohjeiden mukaan. Hoito kestää tavallisesti vähintään 3 kuukautta, minkä jälkeen nikotiiniannosta on vähitellen pienennettävä.
Lopeta hoito, kun käytät enintään 2 pussia päivässä, mutta älä käytä Zonnicia pidempään kuin 6 kk, ilman lääkärin tai apteekkihenkilöstön ohjeita. Katso tarkemmat ohjeet tuoteselosteesta.
Lääke NICORETTE ICEMINT 2 mg imeskelytabl 20 kpl5,90 € |
Lääke NICORETTE ICEMINT 2 mg imeskelytabl 80 kpl21,00 € |
Lääke NICORETTE ICEMINT 4 mg imeskelytabl 20 kpl8,50 € |
|
Lääke ZONNIC PEPPERMINT 1 mg/suihke sumute suuonteloon, liuos (15 ml)200 annosta18,55 €
1 l = 1 236,67 €
|
Lääke ZONNIC PEPPERMINT 1 mg/suihke sumute suuonteloon, liuos (2x15 ml)2x200 annosta29,90 €
1 l = 996,67 €
|
||
Lääke ZONNIC PEPPERMINT 1 mg/suihke sumute suuonteloon, liuos (3 ml)40 annosta6,00 €
1 l = 2 000,00 €
|
Lääke NICORETTE FRESHMINT 1 mg/annos sumute suuonteloon, liuos 2x150 annosta43,70 € |
Lääke NICORETTE BERRYMINT 1 mg/annos sumute suuonteloon, liuos 2x150 annosta44,00 € |
|
Lääke ZONNIC MINT 2 mg pussi suuonteloon 20 kpl6,05 €
1 kg = 2 016,67 €
|
Lääke ZONNIC MINT 4 mg pussi suuonteloon 20 kpl6,90 €
1 kg = 2 300,00 €
|
Lääke NICORETTE BERRYMINT 1 mg/annos sumute suuonteloon, liuos 150 annosta27,20 € |
|
Lääke NICORETTE FRESHMINT 1 mg/annos sumute suuonteloon, liuos (sumutepumppu)150 annosta26,40 € |
Lääke NICORETTE INHALAATTORI 10 mg inhal höyry, kyllästetty patruuna 42 fol27,00 € |
Lääke NICORETTE INHALAATTORI 10 mg inhal höyry, kyllästetty patruuna 18 fol12,70 € |