Kuivat silmät

Kuivasilmäisyys on hyvin yleinen silmäoire, jota esiintyy kaikenikäisillä. Useimmiten se kuitenkin vaivaa keski-ikäisiä ja sitä vanhempia. Naisilla vaiva on yleisempi kuin miehillä. Lapsilla silmien kuivuus on harvinaista ja se liittyy yleensä muihin sairauksiin. Kuivasilmäisyyttä aiheuttaa muun muassa kuiva sisäilma, huono ilmanlaatu, pöly, ilmastointi, tuuli, näyttöpäätetyö ja piilolinssien käyttö. Lääkkeistä esimerkiksi antihistamiinit, psyykenlääkkeet, verenpainelääkkeet, parkinsonismilääkkeet, yskänlääkkeet ja hormonit saattavat aiheuttaa silmien kuivumista.Jos sinulla on kuivat silmät, varmista apteekista, voiko lääkityksesi aiheuttaa silmien kuivumista. Älä lopeta lääkärin määräämiä lääkkeitä oma-aloitteisesti. Kuivat silmät tuntuvat valonaroilta, polttavilta, kirveleviltä ja saattavat kyynelehtiä ajoittain runsaasti. Sidekalvot punoittavat ja ärtyvät helposti, kutiavat ja saattavat vähän rähmiä. Silmät saattavat tuntua myös väsyneiltä ja jopa näön tarkkuuden vaihtelua ja päänsärkyä voi esiintyä. Kuivien silmien hoitona käytetään kostuttavia silmätippoja, -geelejä tai -voiteita. Usein ensimmäiseksi valmisteeksi kannattaa valita ohuemmat silmätipat. Geelitipat ja voiteet sopivat parhaiten yöksi, koska ne saattavat hetkellisesti samentaa näköä. Itselleen sopivimman valmisteen löytää vain kokeilemalla.

1 - 36 / 43 tuloksesta

Oxyal 1,5 mg/ml 10 ml

9,62

Alin hinta 30 päivän aikana 13,00 €
Säästät 3,38 €
1 l = 962,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Bepanthen Eye moniannospullo 2x10 ml

21,46

Alin hinta 30 päivän aikana 29,00 €
Säästät 7,54 €
1 l = 1 073,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Bepanthen Eye silmätipat tippapullo 10 ml

12,65

Alin hinta 30 päivän aikana 17,10 €
Säästät 4,45 €
1 l = 1 265,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke HYPROSAN silmätipat, liuos 3,2 mg/ml 10 ml

13,36

1 l = 1 336,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke HYPROSAN silmätipat, liuos 3,2 mg/ml 3 x 10 ml

35,79

1 l = 1 193,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Iiris silmätipat CE 10 ml

12,43

Alin hinta 30 päivän aikana 16,80 €
Säästät 4,37 €
1 l = 1 243,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Systane Gel Drops 10 ml

17,02

Alin hinta 30 päivän aikana 23,00 €
Säästät 5,98 €
1 l = 1 702,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke VISCOTEARS silmägeeli 2 mg/g 3 x 10 g

16,26

1 kg = 542,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke VISCOTEARS silmägeeli 2 mg/g 10 g

10,27

1 kg = 1 027,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke VISCOTEARS silmägeeli, kerta-annospakkaus 2 mg/g 30 x 0,6 ml

16,88

1 l = 937,78 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Unicare Vita+ Eye Care tipat 15 ml

5,55

Alin hinta 30 päivän aikana 7,50 €
Säästät 1,95 €
1 l = 370,00 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

Tearsagain silmäsuihke 150 dos

15,91

Alin hinta 30 päivän aikana 21,50 €
Säästät 5,59 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Tearsagain Sensitive silmäsuihke 150 dos

17,39

Alin hinta 30 päivän aikana 23,50 €
Säästät 6,11 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke ARTELAC silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 3,2 mg/ml 180 x 0,5 ml

34,90

1 l = 387,78 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke ARTELAC silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 3,2 mg/ml 60 x 0,5 ml

12,45

1 l = 415,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Iiris silmätipat CE 20x0,5 ml

12,43

Alin hinta 30 päivän aikana 16,80 €
Säästät 4,37 €
1 l = 1 243,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Oxyal Care 10 g

7,99

Alin hinta 30 päivän aikana 10,80 €
Säästät 2,81 €
1 kg = 799,00 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

Oxyal Triple Action 10 ml

14,80

Alin hinta 30 päivän aikana 20,00 €
Säästät 5,20 €
1 l = 1 480,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke OFTAGEL silmägeeli, kerta-annospakkaus 2,5 mg/g 30 x 0,5 g

17,35

1 kg = 1 156,67 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Silmätippa 10 ml

9,99

Alin hinta 30 päivän aikana 13,50 €
Säästät 3,51 €
1 l = 999,00 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

Lääke OFTAGEL silmägeeli, kerta-annospakkaus 2,5 mg/g 120 x 0,5 g

33,18

1 kg = 553,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke OFTAGEL silmägeeli 2,5 mg/g 10 g

11,29

1 kg = 1 129,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke CELLUVISC silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 1 % 30 x 0,4 ml

6,53

1 l = 544,17 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

Lääke ARTELAC silmätipat, liuos 3,2 mg/ml 10 ml

7,43

1 l = 743,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

DESODROP LIUOS PULLO 8 ML

16,65

Alin hinta 30 päivän aikana 22,50 €
Säästät 5,85 €
1 l = 2 081,25 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Lääke ARTELAC silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 3,2 mg/ml 20 x 0,5 ml

7,17

1 l = 717,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Cationorm silmätipat 10 ml

15,91

Alin hinta 30 päivän aikana 21,50 €
Säästät 5,59 €
1 l = 1 591,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Puro Suoja kotimainen emulsiosilmätippa 10 ml

14,43

Alin hinta 30 päivän aikana 19,50 €
Säästät 5,07 €
1 l = 1 443,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Puro Teho kotimainen tehosilmätippa 10 ml

12,95

Alin hinta 30 päivän aikana 17,50 €
Säästät 4,55 €
1 l = 1 295,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Puro Tyrni kotimainen silmäsuihke 17 ml

15,69

Alin hinta 30 päivän aikana 21,20 €
Säästät 5,51 €
1 l = 922,94 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Puro Vire kotimainen silmätippa 10 ml

11,91

Alin hinta 30 päivän aikana 16,10 €
Säästät 4,19 €
1 l = 1 191,00 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

Membrasin Vision Vitality Spray 17 ml

12,14

Alin hinta 30 päivän aikana 16,40 €
Säästät 4,26 €
1 l = 714,12 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Unicare Vita + Eye Care Drops 20x0,35 ml

8,44

Alin hinta 30 päivän aikana 11,40 €
Säästät 2,96 €
1 l = 1 205,71 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

OCUTEIN Sensitive Plus Kosteuttavat silmätipat 15 ml

9,62

Alin hinta 30 päivän aikana 13,00 €
Säästät 3,38 €
1 l = 641,33 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

Thealoz Duo Gel silmätippa kerta-annospakkaus, säilytysaineeton 30 kpl

12,21

Alin hinta 30 päivän aikana 16,50 €
Säästät 4,29 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

Bepanthen Eye silmätipat kerta-annospipetti 20 kpl

10,21

Alin hinta 30 päivän aikana 13,80 €
Säästät 3,59 €
1 l = 1 021,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä
1 - 36 / 43 tuloksesta