Täit ja syyhy

Päätäit ovat noin 2–3 mm pituisia ja ne esiintyvät enimmäkseen korvien takana ja niskassa, mutta myös muualla hiuksissa. Niitä on vaikea havaita pelkästään hiuksia silmin tarkastellen. Täitartunnasta voi varmistua kampaamalla hiukset tiheäpiikkisellä täikammalla valkoisen paperin päällä, jolloin ne on helppo havaita. Päätäit purevat hiuspohjaa aiheuttavat siten kutinaa. Päätäiden häätöön voidaan käyttää malationi- tai permetriinishampoota. Kaikki perheenjäsenet kannattaa hoitaa samalla kertaa. Hoito toistetaan valmisteen ohjeen mukaan noin viikon kuluttua. Lisäksi saivareiden poistoon käytetään tiheäpiikkistä täikampaa. Päähineet ja vuodevaatteet pestään 60-asteessa pyykinpesuaineella. Pesua kestämättömät vaatteet ja esineet suljetaan muovipussiin kahdeksi viikoksi. Myös pakastaminen yön yli tappaa täit. Syyhyn aiheuttaa syyhypunkki. Sen pääoireena on kova iltakutina. Alkuvaiheessa ihossa ei näy juuri mitään, mutta myöhemmin ilmestyy etenkin sormiväleihin ja kämmeniin lyhyitä "käytäviä". Jos lähiomaisilla, päiväkodissa tai koulussa on lääkärin toteamaa syyhyä ja omat oireet sopivat tautiin, voidaan hoito aloittaa ilman lääkärissäkäyntiä. Tällöin käytetään permetriiniä sisältävää voidetta.

Täishampoot

247apteekkiin.fi-täituotteet

Verkkoapteekin valikoimista löydät täishampoot, täiliuokset, täisuihkeet ja täigeelit sekä täikammat. Täishampoista on olemassa myös luonnomukaisia täishampoita, joiden tehoaineena on pajunkuoriuute.

Pajunkuorishampoot eivät sisällä silikonia tai parabeenejä. Niiden teho perustuu pajunkuoritervaan, jonka tuoksua täit karttavat. Pajunkuorishampoo sopii erityisesti täitartuntojen ennaltaehkäisyyn ja se hoitaa muutenkin päänahkaa ja normalisoi hiuspohjan toimintaa.

Noudata täishampoon ja muiden hoitotuotteiden käytössä tuotekohtaisia käyttöohjeita. Tuotevalikoima voi vaihdella.

Päätäit ja niiden aiheuttamat oireet

Päätäit ovat hyvin pieniä, parin millimetrin pituisia siivettömiä hyönteisiä, jotka asustavat hiuksissa. Päätäiden olemassaoloa voi epäillä, jos hiuspohjassa, päänahassa, korvien takana tai niskassa kutisee.

Aina ei oireita välttämättä ole, mutta usein selvästi lisääntynyt kutina voi olla merkki täitartunnasta. Kutinan syitä voi olla muitakin, kuten hilse tai päänahan muut oireet, mutta parhaan selvyyden syystä saa yksinkertaisesti käymällä hiukset ja päänahan läpi huolellisesti.

Täit eivät kanna tarttuvia tauteja, mutta raapiminen voi rikkoa ihon ja aiheuttaa tulehduksen. Tulehdusta voidaan kuitenkin hoitaa mm. antibioottivoiteilla.

 

Miten päätäi leviää?

Monesti päätäitartunta tulee varsinkin lapsille esimerkiksi koulusta tai päiväkodista. Se ei ole kuitenkaan kenenkään syy eikä johdu huonosta hygieniasta tai laiminlyödystä hiustenpesusta. Täi leviää ihmisestä toiseen helposti läheisessä kanssakäymisessä ja kun paljon ihmisiä on samassa tilassa yhtä aikaa.

Täit voivat levitä myös silloin, jos käytetään jonkun toisen päähinettä, kampaa, hiusharjaa, hiuslenkkiä tms. jossa täitä tai täiden munia jo on. Päiväkodeissa ja kouluissa pipot saattavat joskus vaihtua, tai sitten voi riittää, jos ne ovat vain lähekkäin toisiaan vaatenaulakossa.

Täit ovat siivettömiä hyönteisiä, joten ne siirtyvät paikasta toiseen vain kävellen. Elossa päätäi ei selviä vuorokautta pidempään ilman verta, jota se saa vain ihmisestä. Vastaavasti, jos täi saa jatkuvasti ravintoa, se voi elää jopa yli kuukauden.

Täitartunnan toteaminen

Varmuuden täitartunnasta saa etsimällä täitä tai niiden munia eli saivareita. Täin puremajäljet ovat pistemäisiä ja selvästi punoittavia, kun taas saivareet näkyvät hyvässä valaistuksessa vaaleina n. millimetrin mittaisina pisteinä.

Täiden etsintään ryhdytään käyttämällä tiheäpiikkistä (täi)kampaa. Etsi täitä hyvässä valaistuksessa esim. peilikaapin tai kohdevalon valossa, mutta varmista, että kohdevalo ei ole kuuma. Käy hiukset läpi huolellisesti kaksi kertaa kamman kanssa tehden pieniä jakauksia hiuspohjaa myöten.

Apuna voit käyttää valkoista paperiarkkia, jolle täit ja saivareet putoavat. Kampaamista kannattaa jatkaa useasti parin viikon ajan. Kaikkien perheenjäsenten hiukset on tarkistettava täitartunnan varalta, mutta täitartunnan hoito suoritetaan vain tartunnan saaneille.

Täitartunnan itsehoito

Kampaaminen ei kuitenkaan täysin varmasti poista täitä, vaan paras keino on käyttää täishampoota tai täiliuosta. Tavallisella shampoolla peseminen ei auta, koska täi pystyy pitämään kiinni hiuksista ja selviämään normaalista hiustenpesusta.

Täishampoo ja täiliuos sisältää silikoniyhdisteitä, jotka estävät veden haihtumisen täin elimistöstä, jolloin täi kuolee. Joskus on tarpeen uusia käsittely täishampoolla tai -liuoksella, koska tartunta voi tulla uudestaan niin kauan, kun täiepidemia on valloillaan.

Täitartunta kotona

Kun kotona todetaan täitartunta, tärkeää on ensinnäkin hoitaa tartunnan saaneet mutta myös ilmoittaa viipymättä tartunnasta tarvittaville tahoille, kuten kouluun, päiväkotiin ja kerhoon. Jos tartunta on jo todettu siellä, asiasta ilmoitetaan kotiin vanhemmille.

Kotona ei tarvitse ryhtyä koko huushollin suursiivoukseen, vaan yleensä riittää käytössä olevien vuodevaatteiden, eli tyynyliinojen, lakanoiden, jne pesu. Pese myös tartunnan saaneiden käytössä olevat vaatteet ja asusteet, kuten pipot, myssyt, huivit, putkihuivit, kaulaliinat jne. pesuohjeiden mukaisesti.

Pehmolelut ja tekstiilit, joita ei voi pestä, voi eristää pariksi vuorokaudeksi laittamalla ne esimerkiksi jätesäkkeihin ja viemällä pois oleskelutiloista. Tekstiilien ja lelujen pakastaminenkin auttaa, jos pakastinta voi kyseiseen tarkoitukseen käyttää. Talvella pehmolelujen ja tekstiilien vieminen ulkoilmaan pakkaseen vähintään vuorokaudeksi tehoaa myös.

Usein neuvotaan käyttämään myös saunaa apuna täiden hävittämiseksi tekstiileistä, vaatteista ja leluista, mutta tässä pitää olla hyvin varovainen. Lämpöasteita tarvitaan n. 80 ja käsittelyaikaa pari tuntia. Missään tapauksessa mitään tavaroita ja tekstiilejä ei saa laittaa kuumalle kiukaalle tai sen välittömään läheisyyteen, eikä jättää niitä vahtimatta.

Käsittele myös kammat, hiusharjat ja muut hiusvälineet huolellisesti pesemällä ne vähintään 60-asteisessa vedessä. Tietyt materiaalit eivät kuitenkaan kestä tätä kuumempaa vettä lyhyttä hetkeä pidempään.

Täitartunnan ennaltaehkäiseminen

Täitartuntaa voi ehkäistä ennalta käyttämällä ennaltaehkäiseviä täituotteita silloin, kun tiedetään, että täitä on liikkeellä, mutta tartuntaa ei välttämättä vielä ole. Pipot, kaulahuivit jne on pidettävä koulussa, päiväkodissa tai kerhossa vaatenaulakossa oman takin hihassa, eikä toisten pipoja, harjoja tai hiuslenkkejä tule lainata.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

PARANIX SENSITIVE 150 ML

24,90
1 l = 166,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

PARANIX SHAMPOO 200 ML

26,50
1 l = 132,50 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Clinic -täikampa 1 kpl

14,50
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Licener täishampoo 100 ml

19,90
1 l = 199,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Rausch Pajunkuori shampoo 40 ml

5,00
1 l = 125,00 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

NIX emulsiovoide 5 % 30 g

35,45
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Rausch Pajunkuori shampoo 200 ml

19,90
1 l = 99,50 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

NITCOMB TÄIKAMPA METALLINEN 1 kpl

11,90
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

LINICIN SHAMPOO 100 ML

19,50
1 l = 195,00 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

Hedrin All in One Shampoo 200 ml

29,90
1 l = 149,50 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

HEDRIN ALL IN ONE SHAMPOO 100 ML

21,50
1 l = 215,00 €
Tilaustuote, lähetämme tuotteen 2-5 arkipäivässä

BEVITAMED TÄISHAMPOO 250 ml

20,63
Norm. 27,50 €
Säästät 6,87 €
1 l = 82,52 €
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä

PERXINE emulsiovoide 50 mg/g 30 g

33,77
Heti saatavilla, lähetämme tuotteen 1-4 arkipäivässä